5+1 puuhaideaa vappuun

Lapsuudenkodissani oli suuri vappulaatikko, joka otettiin esiin kerran vuodessa. Tuo ihana laatikko oli täynnä erilaisia vappunaamareita, vappuhiuksia ja -huiskuja. Laatikko oli tärkeä osa vappua ja muistan monet vapputarvikkeet edelleen hyvin. Tällaiset naamiotarvikkeet eivät vielä ole meidän lapsellemme ajankohtaisia, mutta tulevien vuosien aikana haluan koota hänellekin taianomaisen vappulaatikon. Aion tallettaa laatikkoon joka vuosi yhden lapsen tekemän vappuaskartelun, jonka hän löytää laatikosta sitten seuraavana vuonna.

Tänä vuonna me kokeilimme etukäteen useita erilaisia vappupuuhia, joista kokosin kuusi taaperon mielestä hauskinta puuhaa: kolme ilmapalloleikkiä ja kolme askartelua, joista yhden julkaisin jo aiemmin. Puuhista monet ovat vanhoja tuttuja, mutta taaperolle uusia ja innostavia.

Ilmapalloeläimet


Monesti lapset intoutuvat riehakkaaseen leikkiin ilmapalloilla. Tämä on tietysti hauskaa, mutta tänä vuonna halusin kokeilla myös jotakin uutta ja askartelin ilmapalloista erilaisia eläimiä. Taapero oli ilmapalloeläimistä todella innoissaan, eikä olisi millään malttanut odottaa liiman kuivumista. Eläimet innostivat ilmapalloleikkeihin uudella tavalla, sillä ilmapallot eivät olleet enää vain palloja, vaan taapero pystyi nimeämään jokaisen pallon (possu, leppäkerttu jne.).

Teimme ilmapalloeläinten kanssa temppuradan, jossa jokainen eläin piti yksitellen kuljettaa radan läpi niitylle. Radalla taaperon piti mm. kiivetä tuolin yli ja ryömiä tuolin ali. Kuljetusleikki oli taaperon mielestä hauska ja hän halusi leikkiä sitä monta kertaa.



Ilmapallo narussa


Ilmapallojen heittely ja niiden lyöminen ilmasta on erityisen hauskaa. Minä pidän siitä vielä aikuisenakin. Taapero ei kuitenkaan saa pidettyä ilmapalloa itse ilmassa, eikä osaa kontrolloida lyöntejään niin, ettei pallo sinkoaisi minne sattuu ja putoaisi lopulta lattialle. Ratkaisimme ongelman sitomalla ilmapallon siimalla kiinni kattolammppun. Nyt taapero saa pompotella ja lyödä ilmapalloa mielin määrin ja kiinnostus säilyy, kun palloa ei tarvitse jatkuvasti noukkia maasta. Taapero rakastaa tätä leikkiä. Eräänä yönä hän yritti unissaankin huitoa ilmapalloa käsillään. Seuraava päivänä kokeilimme ilmapallon lyömistä kärpäslätkällä, joka olikin erinomainen maila. Olemme harjoitelleet myös puskemaan palloa päällä ja kokeilleet, kuinka palloa voisi pompottaa yhdellä sormella. Huomioithan, että ilmapallo on kiinnitettävä tarpeeksi korkealle, ettei kuristumisvaaraa synny.




Ilmapallon kuljetus


Olemme harjoitelleet myös ilmapallon kuljetusta. Tämä vaatii taaperolta suurta tarkkuutta. Tein kertakäyttölautaseen kahvan liimaamalla kertakäyttöveitsen kiinni lautasen pohjaan. Ensin harjoittelimme ilmapallon asettamista lautaselle ja lautasen pitämistä paikoillaan. Sitten näytin taaperolle, kuinka ilmpalloa kuljetetaan tekemäämme rataa pitkin. Hieman isompi lapsi voisi harjoitella ilmapallon pomputusta lautasen päällä tai ilmapallon pyydystämistä lautaselle ilmasta.




Vappuhuiska


Halusin tehdä taaperolle oman vappuhuiskan. Vappuhuiskan tekeminen on yksinkertaista ja nopeaa, mutta taaperolle melkoisen haastavaa, joten taapero osallistui tällä kertaa vain coctail-tikun maalaamiseen. Vappuhuiskaa varten tarvitset silkkipaperisuikaleita, tikun ja teippiä, jolla suikaleet kiinnitetään tikkuun. Huiskuttelu oli taaperon mielestä hurjan hauskaa!



Vappuraketti


Tätä askartelua varten tarvitset wc- tai talouspaperihylsyn, silkkipaperisuikaleita ja halutessasi yhden piipunrassin. Liimasimme silkkipaperisuikaleet sormiväreillä maalaamamme puolikkaan talouspaperihylsyn sisään. Minä hoidin suikaleiden liimaamisen ja taapero liimasi hylsyn päälle koristeita silkkipaperipaloista. Askartelusta oli tarkoitus tulla putki, johon puhaltaessa toisessa päässä olevat silkkipaperipalat heiluvat. Taapero ei kuitenkaan osannut puhaltaa putkeen, joten päätin tehdä siihen vielä kantokahvan, josta putkea voi heiluttaa. Tämä olikin hyvä keksintö. Taaperosta on hauskaa juosta ympäriinsä raketti kädessään. Ajattelimme ottaa raketin mukaan myös ulos, mutta emme ole vielä päässeet toteuttamaan ideaa.


Vappukukka 


Vinkkaan vielä myös edellisen postauksen kukka-askartelusta, joka sopii mielestäni erinomaisesti vappuun. Tämän askartelun taapero toteutti lähes itsenäisti. Ohjeet löytyvät täältä.


Iloista vappua!



1 kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä