Keväisiä kukka-askarteluja äitienpäivään


Me askartelimme jo hieman aiemmin keväällä kukkia, jotka nyt päätin jatkojalostaa äitienpäiväkorteiksi mummoille. Nämä askartelut ovat mukavia sellaisenaankin, mutta sopivat hyvin myös äitienpäiväkorttiin tai vaikkapa keväiseen/kesäiseen syntymäpäiväkorttiin.

Ensimmäinen kukka-askarteluidea syntyi pilkkoessani kurkkua leivän päälle. Katselin kurkusta jäänyttä kantaa ja mietin, miten hyvin se sopisikaan painantaan. Kokeilimmekin heti aamiaisen jälkeen painaa kurkulla ympyröitä paperiin. Levitin sormiväriä pahvilautasella ja näytin taaperolle, kuinka kurkku kastetaan väriin. Annoin lapsen ensin painaa kurkulla omalla tavallaan, pyöritellä ja vetää kurkkua pitkin paperia. Sitten otimme toisen paperin,  johon painoimme yhdessä muutaman ympyrän. Tämän jälkeen kastoimme sormen maaliin ja painoimme sormella terälehdet kukkaan. Taas taapero sai ensin taiteilla itse toiseen paperiin ja sen jälkeen painoimme terälehdet yhdessä niin, että ohjasin hänen sormensa aina oikeaan paikkaan.



Jos olisimme painaneet kukat värilliselle paperille, tästä olisi syntynyt kiva teos jo sellaisenaan. Me painoimme kuitenkin tavalliselle tulostuspaperille ja siksi päätin leikata kukat irti värin kuivuttua. Liimasimme kukat taustapaperiin vain keskustasta ja taitoimme terälehtiä ylöspäin, jolloin syntyi hieman kolmiulotteinen kuva. Myös kukan varteen tekemääni lehteä taitoimme toisesta päästä ja liimasimme sen päistä kiinni paperiin, jolloin se jäi keskeltä koholle.




Toisen askartelumme aiheena olivat tulppaanit. Ihanaa, että kohta ne pilkistävät jo kukkapenkistämme. Tässä askartelussa käytimme taustana paperia, jonka maalasimme alunperin pääsiäisaskartelua varten. Askartelu jäi kuitenkin pääsiäisen aikaan tekemättä ja sain taustapaperista ajatuksen keltaisista tulppaaneista.

Taustapaperi (jonka värit ovat todellisuudessa vahvemmat kuin kameran linssin läpi) on maalattu märkää märälle -tekniikalla. Maalasimme paperin ensin märäksi pelkällä vedellä, jonka jälkeen otimme siveltimiin vesiväriä. Väri leviää kauniisti märällä paperilla. Maalauspaikka kannattaa suojata hyvin etukäteen, sillä paperi saa tosiaan olla maalausvaiheessa hyvinkin märkä. Myöhemmin leikkasin valmiiksi tulppaanit, varret ja lehdet, jotka taapero sai liimata taustapaperille.


Äitienpäivää odotellessa taustapaperimme on ehtinyt jo hieman kärsiä ja minä päätin nähdä vielä hieman vaivaa kortin eteen, sillä sen lisäksi, että kortti on taaperolta mummille, se on myös minulta äidille. Tein tulppaaneista kolmiulotteisia ja liimasin korttiin kehykset. Kolmiulotteisuuden sain leikkaamalla jokaiseen tulppaaniin vielä kolme terälehtiosaa ja taittamalla ne keskeltä. Taitetut terälehdet liimasin vain toisesta puolesta kiinni, jolloin toinen puoli nousee ylös paperista.




Aurinkoista äitienpäivää äideille ja mummoille!

Lähetä kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä