Kiikarointia lapsuuteen taaperon kanssa – Uusia ideoita vanhaan tuttuun leikkiin


Muistatko, kun lapsena askarreltiin kiikarit? Muistatko, mitä niillä leikittiin? Päätin tehdä taaperon kanssa tämän tutun askartelun ja keksiä erilaisia ideoita kiikarileikkeihin. Alla ensin lyhyesti askarteluohjeet ja sen jälkeen meidän ideoitamme kiikarointiin.

Askarteluun tarvitaan kaksi wc-paperihylsyä tai yksi puolitettu talouspaperihylsy. Hylsyt maalataan tai päällystetään paperilla ja liimataan yhteen. Me maalasimme hylsyt sormiväreillä. Kun maali oli kuivunut, liimasin hylsyt yhteen. Liimasin kiikareiden ympärille koristenauhan, johon solmin kiinni kaulanauhan. Kaulanauhalle voi myös rei'ittää reiät tai nauhan voi jättää kokonaan pois. Mikäli lapsi leikkii kiikareilla yksin, kannattaa kaulanauha jättää pois kuristumisvaaran vuoksi.



Kiikarointia ulkona


Kiikarit voivat innostaa etenkin hieman isompaa lasta upeisiin mielikuvitusleikkeihin, mutta meidän leikkimme ovat tällä kertaa aikuisen ohjaamia. Pakkasimme uudet kiikarimme reppuun ja lähdimme metsään, sillä mikä sen parempaa, kuin kiikarointi ulkoilmassa. Alkuun annoin taaperolle kiikarointitehtäviä, joissa hänen piti etsiä kiikaroiden käpy, kivi, keppi jne. Löydökset keräsimme yhteen paikkaan ihasteltaviksi. Taapero olisi jaksanut leikkiä kauamminkin, mutta kun käpyjä alkoi olla jo melkoinen jono, päätin siirtyä seuraavaan leikkiin.

Olin pakannut reppuun mukaan myös muutaman muovieläimen, jotka asettelin pienelle alueelle metsään melko näkyville paikoille. Kerroin taaperolle, että eläimet ovat piiloutuneet metsään ja hänen pitäisi löytää ne kiikaroiden. Tämäkin oli taaperosta hauskaa ja eläimet piti piilottaa aina uudelleen ja uudelleen. Usein taapero tarvitsi hieman neuvoa, mihin suuntaan hänen tulisi kiikaroida ja välillä hän etsi eläimen ensin katseellaan ilman kiikareita ja paikansi sen tämän jälkeen vielä kiikareilla. Voi miten hän riemuitsikaan aina löytäessään eläimen. Silmien pitäminen kiinni piilotusvaiheessa oli pienelle todella haastavaa ja hän kurkkikin minua vähän väliä. Lopulta teimmekin niin, että taapero seisoi katse toiseen suuntaan, kun minä piilotin eläimiä.




Löydätkö tämän tiikerin aivan ensimmäisestä kuvasta?


Kiikarointia sisällä


Kiikareista saa iloa myös sadepäivän sisäleikkeihin. Eläinten piilotusta voi hyvin leikkiä myös sisällä tai etsiä kiikareilla erilaisia leluja, kuten me etsimme metsässä luonnonmateriaaleja. Minä ajattelin kokeilla jonain päivänä kiikareiden hyödyntämistä lelujen siivoukseen: "Löydätkö kiikaroiden pikkuauton? Hienoa, tuo se tänne autokoriin". Kiikaroiden voi harjoitella myös vaikkapa värejä etsimällä kiikareilla erivärisiä asioita: "Löydätkö kiikareilla jotakin punaista?" Mikäli lapsi ei vielä osaa värejä, voi hänelle näyttää kysyessä jotakin punaista, jotta lapsi tietää, minkä värisiä esineitä hänen tulisi etsiä.

Oletteko te askarrelleet perinteiset kiikarit? Millaisia leikkejä olette keksineet?

Seuraatko jo meitä jo Instagramissa ja Facebookissa? Tule mukaan, niin saat tiedon uusista ideoista blogissa. 

7 kommenttia

  1. Hei kiikarit on ihan parasta! Me ollaan kans askarreltu monet, ja aina vaan tulee hienompia virityksiä 😎👌🏽

    VastaaPoista
  2. Mahtava idea! Me ei olla vielä päästy kiikarileikkeihin meidän 8,5 kk vanhan pojan kanssa, mutta sitä ikää odotellessa, kun tällaista kaikkea voi touhuta :) Tänään käydessämme leikkipuistossa, oli ihana ja toisaalta haikeaa huomata, että meidän pienimies hajotti aina tekemäni hiekkakakut. Hajotusleikit siis alkaa tästä :) <3

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienoa seurata, kuinka leikki kehittyy. Mä nautin tosi paljon tästä ajasta, kun lapsen kanssa voi jo tehdä monenlaista.

      Poista
  3. Ompas kiva idea! Meidän neiti rakastaa kaikkea askartelua, mutta tuntuu että minulla ei ole juuri ikinä mitään kivoja ideoita :D Tosin se ei hänen menoa haittaa, sillä hän yleensä keksii omat askartelunsa :D Mutta kiikareista olikin vähän aikaa juuri puhe, joten tämä menee varmasti pian toteutukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin joudun askarteluideat usein keksimällä keksimään, se ei ole mulle luontainen osa-alue. Odotan tuota aikaa, että meilläkin askartelut keksitään itse. :D Toivottavasti näistä ideoista on teille iloa.

      Poista
  4. Nuo kiikarit on jokavuotinen juttu mun päiväkotiryhmässä.

    Pitääkin tytön kanssa heti seuraavalla retkellä kokeilla tuota eläinten piilotusleikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saan tällä hetkellä ottaa kiikarit ja eläimet päivittäin matkaan, koska lapsi haluaa usein poiketa kiikaroimassa eläimiä. Toivottavasti teilläkin tykätään. :)

      Poista

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä