Joulutunnelma rakentuu mielestäni pitkin joulukuuta erilaisten jouluaskareiden myötä. Lasten jouluaskareisiin voi kuulua esimerkiksi piparien leipominen ja joulukuusen koristelu. Myös jouluaskartelut ovat mielestäni tärkeä osa lasten joulutunnelman syntymistä ja jouluun valmistautumista. Vaikka en ole kovin innokas askarteluihminen, yritän keksiä aina muutaman askartelun toteutettavaksi lapsen kanssa eri vuodenaikoina ja juhlapyhien kynnyksellä. Tällä kertaa halusin askarrella jotakin helppoa ja mahdollisimman vaivatonta. Tästä luukusta löydätkin meidän vinkit yksinkertaisiin jouluaskarteluihin, joista syntyvät hauskat joulukoristeet tai lelut jouluisiin leikkeihin.
Askartelimme talouspaperihylsyistä lumiukon, poron ja tontun. Olin valmistellut askartelut etukäteen leikkaamalla tarvittavat osat valmiiksi.
Lapsen kanssa yhdessä levitimme liimaa ja kiinnitimme osat paikoilleen. Lapsi olikin innoissaan, kun hahmot valmistuivat melko nopeasti ja hän halusi askarrella aina vain lisää.
Lumiukon vartalon teimme liimaamalla valkoisen paperin hylsyn päälle. Silmät syntyivät piipunrassista, nenä ja kaulahuivi huovasta ja napit nahkapaloista. Hatun lierin teimme kartonkiympyrästä ja päälliosan renkaaksi liimatusta kartongista.
Poro syntyi talouspaperihylsystä, pahvilaatikosta leikatuista jaloista ja päästä, kartonkisarvista ja -korvista sekä askartelusilmistä ja punaisesta helminenästä.
Tontulle liimasimme vaatteeksi ja lakiksi palat punaista kangasta. Partaa varten koiramme olivat sopivasti tuhonneet yhden pehmolelunsa, josta saimme vanua. Napit löytyivät ompelulaatikosta, nenän teimme piipunrassista ja silmiksi liimasimme askartelusilmät.
Nämäkin jouluaskartelut ovat päässeet mukaan lapsen leikkeihin. Mikäli innostutte jouluaskarteluista, kannattaa kurkata myös meidän joulukylämme, jonka askartelimme edellisenä viikonloppuna.
Hei onpa ihania vinkkejä, poro on ehdoton suosikkini! Täytyykin kokeilla puuhailla lasten kanssa :)
VastaaPoistaMukavaa joulun aikaa teidän perheelle <3
Kiitos. Poro on omakin suosikkini ja se oli yksinkertaisista yksinkertaisin tehdä. :D
VastaaPoistaKiitos ja oikein ihanaa joulun odotusta ja joulua myös teidän perheellenne! <3
Ihanan näköisiä! Ja tarpeeksi helppoja taaperonkin toteuttaa. :)
VastaaPoista