Puuhalaatikko esikoiselle äidin ja vauvan imetyshetkiin – 15 helppoa ideaa

Maanantaina koittaa päivä, jolloin mies palaa isyysvapaalta töihin ja minä jään lasten kanssa kolmistaan kotiin. Tuleva viikko jännittää minua melkoisesti. Minua jännittää, kuinka selviämme arkisista tilanteista ja kotoa lähtemisestä kolmisin, mutta vielä enemmän jännitän sitä, kuinka kolmevuotias suhtautuu siihen, että vauva viettää paljon aikaa sylissäni, enkä ole aina esikoisen saatavilla heti hänen tarvitessaan minua. Olen yrittänyt ennakoida asiaa juttelemalla siitä useasti esikoisen kanssa ja lukemalla hänelle kirjoja pikkusisaruksen syntymisestä perheeseen. Jo ennen vauvan syntymää päätin toteuttaa myös imetyslaatikon, eli esikoiselle tarkoitetun puuhalaatikon, jonka hän saa käyttöönsä silloin, kun imetän vauvaa. Laatikon puuhat sopivat yhtä hyvin myös vaikkapa äidin tai isän ruuanlaitto- tai lepohetkeen.



Imetyslaatikkoon laitetaan yleensä jotakin erityisiä leluja, joilla esikoinen saa leikkiä vain imetyshetkinä. Minä päätin laajentaa laatikon ideaa hieman ja toteutin useita pieniä laatikoita, joista toivon riittävän puuhaa useaksi viikoksi. Laatikot ovat vielä piilossa esikoiselta ja hän saa niitä käyttöönsä yksitellen tarpeen mukaan, jotta kiinnostus säilyisi. Teille voin kuitenkin jo esitellä laatikoiden sisällön:

Tarrapuuhalaatikot



Tarroista tein kolme eri laatikkoa: lukumäärälaatikon, luokittelulaatikon ja vapaan tarralaatikon. Lukumäärälaatikossa on paperi, jossa on numeroita eri riveillä. Lapsen tehtävänä on liimata kullekin riville numeron osoittama määrä tarroja. Luokittelutehtävään otin tarroja neljästä eri aihealueesta (esim. eläimet ja autot). Lapsen tulee luokitella tarrat neljään eri ryhmään ja liimata alustalle. Voisi olla hauska, jos alustaan olisi piirretty vaikkapa autotie siihen ruutuun, johon liimataan autot jne. Kolmanteen laatikkoon leikkasin paljon erilaisia tarroja, joita lapsi voi liimailla tarravihkoonsa. Yksitellen leikattuna tarrat kiinnostavat ainakin meidän lasta enemmän kuin arkissa olevat.


Numeropuuhalaatikot



Lapsi harjoittelee tällä hetkellä tunnistamaan kirjaimia, numeroita ja lukumääriä. Näissä kahdessa laatikossa harjoitellaankin numeromerkin ja lukumäärän yhdistämistä. Duplo-tehtävässä lapsen tulee rakentaa paperiin piirretyn neliön päälle niin korkea torni, kuin yllä oleva numero osoittaa. Pyykkipoikatehtävässä olen kirjoittanut numeromerkin vahvalle kartongille, jonka reunaan lapsi kiinnittää numeron osoittaman määrän pyykkipoikia.

Askartelupuuhalaatikot



Yhteen laatikkoon silppusin paperia liimailua varten ja toiseen tein leikkaustehtäviä. Leikkaustehtävissä lapsi harjoittelee leikkaamaan paperia piirtämiäni viivoja pitkin.


Yhdistelypuuhat




Alimpana olevan värien yhdistelytehtävän olenkin esitellyt jo joskus aiemmin.  Nyt lisäsin haastetta ja tein myös numeroiden sekä kirjainten yhdistelytehtäviä. Tehtävissä lapsen pitää yhdistää värit, numerot tai kirjaimet aikuisen kertomassa järjestyksessä: "Vedä viiva T-kirjaimesta S-kirjaimeen".

Jäätelöpuuhalaatikko



Nämä hauskat jätskitötteröt palloineen löysin laittaessani työtarvikkeita säilöön kotivuosieni ajaksi. Ajattelin, että esikoinenkin voisi pitää näistä ja päätin lisätä ne imetyspuuhalaatikkoon. Lapsi voi rakentaa jäätelöitä vapaasti tai erilaisten ohjeiden mukaan. Esimerkiksi: "Rakenna kolmen pallon suklaajäätelö. Rakenna viereen jäätelö, jossa on yksi pallo vähemmän. Rakenna jäätelö, jossa kaikki pallot ovat erivärisiä." Minun palloni ja tötteröni ovat tulostettu netistä, mutta vastaavia voi askarrella paperistakin.

Kirjainpuuhalaatikko



Kartonginpaloille kirjoitin kirjaimia, joista saa yhdisteltyä lapselle tärkeiden ihmisten nimiä. Lapsi voi tunnistaa kirjaimia korteista tai voimme pelata niillä vaikkapa muistipeliä. Voin myös kirjoittaa kirjaimilla tuttuja nimiä, joita lapsi harjoittelee tunnistamaan. Tein kirjaimet tarkoituksella lyijykynällä, jotta jossain vaiheessa lapsi voi harjoitella kirjainmuotoja piirtämällä värillisellä kynällä kirjaimen päälle.


Mielenkiintoisten tavaroiden laatikko



Tähän laatikkoon olen kerännyt lapsen mielestä mielenkiintoisia tavaroita, joilla hän ei normaalisti tai ei ainakaan kovin usein leiki. Laatikon tavaroita voi vaihdella, kun edelliset alkavat käydä tylsäksi. Nyt laatikosta löytyy mitta, ruuveja ja muttereita, pinottava värikynä, hissilipun pidike, pino post it -lappuja, läpinäkyvä pääsiäismunakotelo, jonka sisällä "timantti" sekä erään lautapelin ajastin, jolla lapsi rakastaa leikkiä.


Värityskirjat, tarrakirjat, palapelit ja lelut



Olen varannut esikoiselle myös muutaman värityskirjan sekä ihanat ystäviltä lahjoiksi saadut tarrakirjat imetyshetkiin. Kirpputorilta löysin Miinan ja Manun palapelikirjan, jossa on tarpeeksi helppoja, yhdeksän palan palapelejä itsenäisesti kasattaviksi. Ajatuksenani oli ostaa kirppikseltä myös jokin lelu, jonka voisin tiukan paikan tullen antaa esikoiselle, mutta lelua en ole ehtinyt hankkia.

Puuhalaatikoiden käytännön toimivuudesta en osaa vielä sanoa, mutta heti ensi viikolla aloitamme testailun. Instagramin puolelle laitan käyttökuvia ja -kokemuksia puuhista. Ota siis Leikillistä seurantaan, jos et vielä seuraa meitä Instagramissa. 

Lähetä kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä