Spiderman-synttärit


4-vuotiaallamme on menossa vahva supersankarivaihe. Ensin hänen suosikkinsa oli Batman ja vajaa vuosi sitten leikkeihin ilmaantui seittiä ampuva Spiderman. Lapsella oli vahva mielipide, että hän haluaa Spiderman-synttärit, joita ryhdyimme yhdessä suunnittelemaan. Kaverisynttäreillä oli vieraana kuusi 3-4-vuotiasta lasta, eli synttärisankari mukaan luettuna lapsia oli seitsemän. Kiirettä siis piti ja juhlatohinassa emme muistaneet ottaa valokuvia, joten alla olevat kuvat ovat lavastettuja. 

Myrkkyhämähäkki oli käynyt munimassa myrkyllisiä munia ympäri taloamme. Lasten piti suorittaa kolme eri tehtävää löytääkseen kaikki myrkkymunat. Ensimmäiseksi suuntasimme kylpyhuoneeseen, jossa oli jätesäkkiin maalarinteipillä tehty suuri hämähäkinseitti. Seitissä oli valkoisia munia (partavaahtoa), jotka piti vesipyssyllä ampua alas. 



Seuraavana tehtävänä lasten piti kerätä hämähäkin munat (pallomeripallot) hämähäkinseittiradan seasta. Olimme tehneet yhteen huoneeseen hämähäkinseittiä sitomalla narua eri korkeuksille. Valitsimme punaisen narun, jotta lapset varmasti huomaavat sen. Teippasimme jätesäkkejä seinille ja katoksi tuomaan jännittävää tunnelmaa. Lisäksi sisäänkäynti kulki jätesäkin läpi (ensimmäinen kuva). Oviaukon yläpuoli oli kuitenkin avoin, jotta aikuinen näkee, mitä radalla tapahtuu ja lapsi, joka jännittää radalle menemistä, voi kurkata ensin, miltä jätesäkin toisella puolella näyttää. 


Kolmas ja viimeinen tehtävä oli kerätä munat (pallomeripallot) temppuradan varrelta. Maa oli tietenkin kuumaa laavaa, eikä siihen saanut koskea. Käytimme radan rakentamiseen Bobles-palikoita,  tuolia, sohvaa, rahia, mattoa, voimistelupatjaa sekä jätesäkkejä. Viimeinen etappi jätesäkkiluolasta matolle kuljettiin mahalaudalla. 


Suoritettuaan tehtävän, lapset saivat vihjeen, jossa kerrottiin palapelinpalan sijainti. Jokaisen kolmen tehtävän jälkeen lapset etsivät yhden palan (viimeisen tehtävän jälkeen kaksi palaa). Suoritettuaan kaikki tehtävät, lapset kokosivat palapelin ja paloista syntyi valokuva eräästä paikasta kodissamme. Tuolta paikasta lapset löysivät kaikille supersankareille pahviset Spiderman-naamiot sekä tiedon, että juhlapöytä on nyt katettu supersankareille.


Kaikkein parasta kaverisynttäreiden ohjelmassa oli mielestäni ennakkovalmistelut lapsen kanssa. Lapsi pääsi osaksi suunnittelua ja valmistelua. Keksimme yhdessä kehystarinaa sekä tehtäviä ja lapsi sai kokeilla suunnitelmiemme toimivuutta etukäteen. Itse juhlassa ohjelma oli nopeasti ohi, mutta valmisteluissa lapsi pääsi paremmin osaksi omien juhliensa suunnittelua. Minusta oli ihanaa katsella lapsen innostusta tulevista synttäreistään.  

Tule seuraamaan meitä myös Instagramiin @leikillista.


Lähetä kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä