Näin sain lapseni innostumaan piirtämisestä


Meidän perheessä ei olla taiteilijoita. Mä en itsekään oikein välitä piirtämisestä, mutta silti olen sitä lapsen kanssa yrittänyt harrastaa. Nyt 4-vuotias esikoinen ei ole kuitenkaan koskaan viihtynyt kynä, sivellin tai sakset kädessä muutamaa minuuttia pidempää. Kiinnostavammat asiat kutsuvat ja taas täytyy mennä. 

Lapsellani on myös kovat vaatimukset itselleen ja hän pettyy, kun kynästä ei jää paperille sellaista kuvaa, joka hänellä oli mielessään. Luulen, että tämä on syy siihen, että lapsi on jo pitkän aikaa piirrellyt vain erivärisiä ympyröitä paperiin tai tyytynyt katsomaan vierestä, kun minä piirrän. 

Ei voi epäonnistua, kun ei yritä. 

Lapsen vielä ollessa päiväkodissa, sain lastentarhanopettajalta vinkin, että askartelu kannattaa liittää osaksi jotakin leikkiä. Askartelua ei siis tehdäkään askartelun ilosta, vaan jotta tuotoksia päästään hyödyntämään leikissä. Kerran teimmekin rahoja kauppaleikkiin, mutta suuremmassa mittakaavassa tämä keino on vielä kokeilematta. 

Olen kuitenkin löytänyt tavan, jonka avulla me saamme lapsen kanssa yhteisen taiteiluhetken. Siinä hetkessä kumpikaan meistä ei mieti, näyttääkö piirtämämme karhu oikeasti enemmän karhulta vai kiveltä. Lopputuloksella ei ole väliä, kun nautimme tuottamisesta. Emme käytä yhden asian piirtämiseen paljoa aikaa, mikä ehkä osaltaan myös laskee lapsen vaatimustasoa.

Pääasia ei olekaan piirtäminen, vaan satu.

Lapseni rakastaa tarinoita, aivan kuin minäkin pienenä. Silloin rakastin myös keksiä niitä itse, mutta huomaan vuosien varrella kerronnan taidon hieman ruostuneen. Mielikuvitusta löytyy kuitenkin yhä, kunhan sitä vain hieman houkuttelee esille. Me leikimme siis ikäänkuin Kylli-tätiä (muistathan hänet vielä?). Minä kerron tarinaa ja piirrän samalla sen tapahtumia. Kun lapsi on tarpeeksi upputunut tarinaan, pyydänkin häntä piirtämään tarinan tapahtumia.

Kun karhu kävelee metsässä ja näkee pupun, pyydän lasta piirtämään pupun jne. Välillä harjoittelemme samalla myös erilaisia käsitteitä, kun suurempi ja pienempi. Karhu kohtaa matkallaan suuren puun (lapsi piirtää) ja pienen puun (lapsi piirtää). 



Tarinoiden avulla lapsi piirtää innoissaan, eikä malttaisi millään lopettaa piirtämistä. Minä yritän tällä tavalla madaltaa lapsen kynnystä piirtää ja näyttää, ettei haittaa, vaikkei karhu näyttäisi aina aivan karhulta. Piirtäminen, joka ennen oli meille molemmille jokseenkin epämiellyttävää, onkin nykyään meidän yhteinne satuhetkemme, josta molemmat nautimme. Satupiirrosten avulla lapsi on innostunut silloin tällöin piirtämään myös itsekseen (muutakin kuin niitä ympyröitä). Olen yrittänyt nostaa tuotosten arvostusta ripustamalla niitä seinälle vaihtuvaan taidenäyttelyyn, mikä on motivoinut lasta  taas piirtämään lisää.

Blogin etusivulle pääset tästä.

Tule seuraamaan Leikillistä Instagramissa ja löydät paljon vinkkejä lasten kanssa puuhailuun!

1 kommentti

  1. Voi mikä ihana idea! Ja Kylli-täti on ehdottomasti yksi rakkaimpia lapsuusmuistojani!🥰 Kuulostaa siltä, että olet saanut otettua piirtämisestä pois juuri sen, minkä vuoksi niin monet lapset (ja aikuiset) inhoavat piirtämistä: suorittamispaineet. Olen itse ollut niitä lapsia, joka olisi todella kovasti halunnut osata piirtää, ja pienenä lapsena jopa nautin siitä, mutta viimeistään koulun kuvistunnit lannistivat piirtämisen iloni jatkuvalla arvostelemisella. Toivon, että voisin omalle pojalleni tarjota onnistumisen kokemuksia ja iloa taiteen muodoissa muutakin kautta kuin miettimällä, onko jokin tekele onnistunut. Kaikki itse tuotettu on yhtälailla arvokasta!

    /Salla/ Nyytin matka -blogi

    VastaaPoista

© Leikillistä