Taistelu koronatylsyyttä vastaan! 13 hauskaa puuhaideaa, joiden kanssa aika ei käy pitkäksi.



Luultavasti jokaisessa suomalaisperheessä vietetään tällä hetkellä normaalia enemmän aikaa kotona. Koronaviruksen vuoksi meidän tulee välttää tarpeettomia lähikontakteja sekä perua monet menot, matkat ja harrastukset. Pienimmässäkin flunssassa tulee jäädä kotiin ja joidenkin täytyy pysytellä kotona karanteenissa pitkiä aikoja. 

Kotonaolo voidaan nähdä mahdollisuutena viettää paljon laatuaikaa yhdessä. Tästä huolimatta etenkin lasten kanssa kotiin linnoittautuminen voi olla haastavaa. Lapset kaipaavat kavereita ja tarvitsevat monenlaisia aktiviteetteja. 

Leikillistä aloittaakin taistelun koronatylsyyttä vastaan. 

Keräsin tähän postaukseen jo aiemmin julkaisemiani puuhaideoita, joiden kanssa aika kuluu rattoisasti. Jokainen näistä on linkki, jonka avulla pääset lukemaan ohjeet puuhaidean toteutukseen. Lisää puuhaideoita julkaisen joka viikko, joten kannattaa pysyä kuulolla ja kerätä parhaat leikki-ideat talteen.

Vesileikit ovat aina yhtä hauskoja! Näissä puuhissa harjoitellaan värejä sekä silmän ja käden yhteistyötä tai maalataan jääpalojen avulla.

Vanhat tutut palapelit alkavat kiinnostaa aivan uudella tavalla näiden vinkkien kautta. Nämä leikit sopivat kaikenikäisille, jotka kokoavat palapelejä. Meillä näitä puuhia ei malttaisi millään lopettaa 2- eikä 4-vuotias. Osa ideoista on yhdessä toteutettavia ja osa sellaisia, joiden avulla vanhempi saa pienen oman hetken lapsen pysyessä kiireisenä puuhan parissa. 

Yhteisistä musiikkihetkistä nauttivat lähes kaikki lapset. Soittimet saa aikaan vaikkapa kattilasta ja kauhasta, mutta ne voi myös askarrella. Tästä postauksesta löydät ohjeet kuvassa olevien soittimien askarteluun. Meillä nämä soittimet ovat olleet jo vuoden käytössä. Olemme säilyttäneet niitä ylähyllyllä, josta ne on kaivettu esiin vain musiikkihetkiä varten ja ne ovatkin säilyneet pitkään hyvänä. 

Tästä leikistä en itsekään malttanut pitää sormiani erossa. Hauskuus ja sotku on taattu!

Lähimetsä, oma piha tai vaikka olohuone muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun se onkin täynnä villieläimiä, jotka tulee löytää kiikarien avulla. Lue postauksesta ohjeet kiikarien askarteluun sekä ideat kiikarien käyttöön.


Lisää vastustamattomia vesileikkejä!


Tästä postauksesta löydät yksinkertaisia ideoita taiteiluun ilman sotkua. Nämä ideat sopivat jo vauvallekin.


Nappaa talteen ideoimani satujumppa, jossa valmiit jumppaliikkeet olohuoneessa toteutettavaksi.

Taikahiekasta saa aikaan vaikkapa hauskat työkoneleikit. Me valmistimme siitä myös kakkuja. Kurkkaa ohje taikahiekkaan tästä postauksesta. 

Tämä vuodenaikataulu on kiinnostanut lasta jo yli vuoden. Hän kaivaa sen säännöllisin väliajoin esiin kaapista ja haluaa taas tehdä vuodenaikatehtäviä. Tämä onkin hauska ja opettavainen puuha yhteisiin päiviin.

Maalarinteipillä saa mainiot leikit aikaan! Kurkkaa postauksesta, mitä kaikkea me olemme tehneet maalarinteipistä.

Autoleikkiin saa uusia ulottuvuuksia aivan pienellä vaivalla. Katso, miten autoleikin avulla voi esimerkiksi harjoitella erilaisia asioita. 

Valmistin esikoisellemme puuhalaatikon vauvan synnyttyä. Laatikossa oli tehtäviä, joita hän sai tehdä itsenäisesti silloin, kun vauva tarvitsi minun huomioni. Puuhalaatikon tehtävät sopivat lapsen itsenäisiksi puuhiksi ilman vauvaakin. Kurkista, löytyisikö ideoista jotakin teidän lapsellenne sopivaa.

Tule sinäkin mukaan taisteluun koronatylsyyttä vastaan! 

Tule tykkäämään Leikillistä-sivusta  Instagramissa ja Facebookissa ja vinkkaa ideoista myös muille lapsiperheille. Julkaisen pian uusia leikkivinkkejä, joista saat tiedon esimerkiksi Instagramin tai Facebookin kautta. Instagramin storyista löytyy myös pienempiä puuhavinkkejä, joista en kirjoita blogiin.

Iloisia leikkihetkiä!

Toivottelevat Pirita ja pojat



Lähetä kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä