Muovaileminen on hauskaa puuhaa lähes kaikenikäisille. Siitä innostuvat jo pienet lapset, mutta vielä aikuisetkin saattavat uppoutua muovailemaan erilaisia luomuksia. Itse tehty muovailuvaha on turvallista ja tulee edullisemmaksi kuin kaupan muovailuvaha. Ainekset muovailuvahaan löytyvät keittiön kaapista ja koostumusta voi itse säädellä sellaiseksi kuin haluaa. Tämä itse kehittelemäni ohje ei sisällä lainkaan suolaa, joten se sopii myös kaikkein pienimmille muovailijoille.
Tämän ohjeen muovailuvahalla voi huoletta muovailla koko perhe yhdessä, sillä taikina on suolaton ja sopii siten myös perheen pienimmille muovailijoille.
Ohje syntyi puolivahingossa, kun yritin valmistaa eräänlaista täytettä aistipussiin. Kokeilu epäonnistui, mutta en halunnut heittää pieleen mennyttä taikinaa roskiin. Niinpä lisäsin siihen ainesosia ja päätin valmistaa muovailuvahaa, joka sopii myös pienimmille muovailijoille. Tästä taikinasta piti myös meidän 4-vuotias ja itsekin innostuin muovailemaan sillä. (Huomaathan, että en kuitenkaan suosittele muovailuvahaa syötäväksi ja tukehtumisvaaran vuoksi se voi olla pienelle vaarallistakin.)
Muovailuvahan valmistus on helppoa ja nopeaa.
Voit säädellä itse muovailuvahan koostumusta ja tehdä siitä juuri niin kiinteän tai pehmeän kuin haluat. Mitä jätin meidän taikinamme melko pehmeäksi, koska halusin, että 1-vuotiaankin voimat riittävät muovailuun.
Muovailuvahan valmistamiseen tarvitset:
4 rkl vehnäjauhoja (reiluja ruokalusikallisia)
0,5 dl vettä
1 tl öljyä
2-4 rkl perunajauhoa
muutama tippa elintarvikeväriä
Laita vehnäjauhot kulhoon. Sekoita keskenään vesi, elintarvikeväri ja öljy. Kaada neste vehnäjauhon joukkoon ja sekoita. Sekoita joukkoon 2rkl perunajauhoa. Tämän jälkeen jatka muovailuvahan työstämistä käsin. Laita kulhon pohjalle 1rkl perunajauhoja. Muovaile muovailuvahaa käsissäsi ja pyörittele sitä välillä kulhossa, jotta perunajauhoa tarttuu joka paikkaan. Perunajauho poistaa tahmeutta ja tekee muovailuvahasta kiinteämpää. Jos taikinaan menee liikaa perunajauhoa, voit hetken muovailla sitä juoksevan veden alla. Tämän jälkeen sinun pitää taas lisätä perunajauhoja halutun lopputuloksen saamiseksi.
Muovailuvaha säilyy käyttökelpoisena muutaman päivän, kun sitä säilyttää tiiviissä rasiassa tai muovipussissa. Joissakin muovailuvahaohjeissa taikinan joukkoon lisätään sitruunahappoa säilyvyyttä parantamaan.
Tervetuloa seuraamaan puuhaideoitamme myös Instagramiin. Lisään storyyn joka päivä ideoita, mitä kaikkea puuhamme kotona 4v ja 1v lasten kanssa. Uusista postauksista täällä blogin puolella saat tiedon myös seuraamalla meitä Facebookissa.
Lähetä kommentti