Pyöräily, metsäretket ja puistoilu, kaipaisitko välillä jotain muutakin tekemistä ulos? Miten omassa pihassa saisi purettua energiaa? Kokosin yhteen monta hauskaa puuhaideaa, joita kaikkia voi tehdä vaikka omassa kotipihassa. Jokaista puuhaa voi tehdä lapsen kanssa kahdestaan tai niissä voi olla mukana useampia touhuilijoita.
![]() |
Hiekkaleluista voi rakentaa radan, jota pitää kulkea erilaisilla tyyleillä. Ohjeet löytyvät alempaa. |
![]() |
Lumeen voi kaivaa maalit. |
Yhteiset leikit
Haileikki: Yksi leikkijöistä on hai ja muut uimareita. Hai sekä uimarit uivat rauhassa ympäriinsä. Yhtäkkiä haille tulee nälkä ja hai huutaa: "Hai hyökkää!". Uimareiden tulee kiireesti uida saareen (jokainen eri saareen) ja hai yrittää napata jonkun. Mikäli hai saa kiinni, tulee kiinni jääneestä uusi hai. Meillä saarina ovat toimineet laudanpätkät, joita on aseteltu ympäri pihaa. (Tästä leikistä löytyy videonpätkä Leikillistä Instagram-tililtä ulkopuuhat kohokohdasta.)
Kivi-keinu-kanto (nimeä leikki itse): Leikkijät saavat liikkua ympäri pihaa vapaasti, kunnes aikuinen huutaa kivi, keinu tai kanto. Tällöin leikkijöiden tulee juosta mahdollisimman nopeasti paikkaan, jonka aikuinen juuri huusi. Isommille leikkijöille leikkiä voi vaikeuttaa niin, että paikat nimeää maa-meri-laiva -tyyppisesti, eli lasten tulee muistaa, mikä paikoista olikaan laiva jne.
Tavallisen piiloleikin lisäksi pihalla voi leikkiä myös tavaran piilotusta. Jokin tavara siis viedään piiloon ja lapsi lähtee etsimään sitä kävellen ympäri pihaa. Aikuinen kertoo lapselle, kuinka lähellä tai kaukana lapsi on tavarasta sanomalla kylmenee, kylmenee (lapsi kävelee kauemmas tavarasta) tai lämpenee, lämpenee (lapsi lähestyy tavaraa). Kun lapsi on aivan lähellä tavaraa, sanotaan "polttaa" ja tällöin lapsi osaa etsiä tavaraa siitä kohdasta.
Vanhat tutut leikit: peili, seuraa johtajaa ja jäämies (jonka osa aikuisista ehkä muistaa nimellä mustamies) ovat myös hauskoja puuhia ulos.
Oppiminen
Tehkää hiekkakakkujen rakentelusta oppimistuokio! Tätä matemaattista leikkiä voi soveltaa monenikäiselle lapselle. "Rakenna viisi laivakakkua." "Rakenna rapukakkuja kolme vähemmän kuin laivakakkuja." "Rakenna autokakkuja kaksi kertaa niin paljon kuin rapukakkuja." "Mitä on kaikkein eniten/vähiten?" "Mitä on yhteensä kaksi?"
Kerätkää jotakin luonnosta: Anna lapselle tehtäväksi kerätä tietty määrä erilaisia luonnonmateriaaleja, esimerkiksi viisi keppiä, kaksi lehteä tms. Etenkin kun kevät tästä etenee ja luonnosta alkaa löytyä enemmän värejä, lapsen tehtävänä voi olla kerätä jotakin keltaista, jotakin vihreää jne.
Muut puuhat
Rakentakaa temppurata. Temppuradan tekeminen toimii erityisen hyvin leikkipuistossa, mutta pienellä kekseliäisyydellä radan voi rakentaa minne vaan. Hiekkamaalla reitin voi piirtää viivalla maahan. Reitti voi kulkea mm. kivien, leikkitelineiden ja penkkien kautta. Tehkää radalle esteiden alituksia ja ylityksiä. Mitä lapsi itse keksisi temppuradalle?
Anna lapselle suoritettavaksi erilaisia tehtäviä. Anna tehtäväksi kiertää marjapensas kolme kertaa ympäri, käydä koskettamassa viittä puuta, hypätä kaksi hyppyä kiveltä jne. Jos lapsi ei heti innostu leikistä, mene itse mukaan muutamaan ensimmäiseen tehtävään. Tämä leikki on innostanut esikoistamme joka kerta ja leikin lomassa minä olen saanut puuhailtua pihahommia, juteltua ystävän kanssa tai keinutettua pikkuveljeä.
Anna lapselle suoritettavaksi erilaisia tehtäviä. Anna tehtäväksi kiertää marjapensas kolme kertaa ympäri, käydä koskettamassa viittä puuta, hypätä kaksi hyppyä kiveltä jne. Jos lapsi ei heti innostu leikistä, mene itse mukaan muutamaan ensimmäiseen tehtävään. Tämä leikki on innostanut esikoistamme joka kerta ja leikin lomassa minä olen saanut puuhailtua pihahommia, juteltua ystävän kanssa tai keinutettua pikkuveljeä.
Tehkää yhdessä maataidetta. Rajatkaa alue, jonka sisälle taideteos tehdään. Sitten vain keräämään erilaisia luonnonmateriaaleja ja sommittelemaan niitä taideteokseen. Lopuksi teos kannattaa valokuvata muistoksi.
Rakentakaa hiekkaleluista rata, jota pitää kulkea eri tyyleillä. Asetelkaa hiekkalelut 1-2 metrin etäisyydelle toisistaan riviin. Keksikää jokaiselle kierrokselle jokin uusi tapa kulkea hiekkaleluja pujotellen tai niiden yli kulkien, esim. hyppää yli, kävele takaperin, kulje karhukävelyä.
Olethan huomannut, että Leikillistä Instagram-tilillä jaan joka päivä storyssa erilaisia puuhaideoita. Vanhat ideat löytyvät kohokohdista sisäpuuhat, ulkopuuhat ja taaperotuokio -kohtien alta. Leikillistä löytyy myös Facebookista (Leikkinurkka) ja sinne lisään aina tiedon uusista blogipostauksista.
Tervetuloa mukaan!
Lähetä kommentti