Blogini keskittyy erilaisiin puuhaideoihin, mitä kaikkea lasten kanssa voi touhuta. Koska leipominen lasten kanssa on myös mukavaa ja hyödyllistä, luokittelen tämän reseptin jakamisen blogini aiheepiiriin. Todellisuudessa minun täytyy saada jakaa teidän kanssanne tämä resepti, josta syntyy
pehmeimmät ja herkullisimmat pullat, jotka tiedän.
Resepti on maidoton ja munaton, mutta vaikka nuo kaksi ainesosaa kuuluisivat ruokavalioosi, haastan sinut kokeilemaan näitä pullia. Vaikka en ole syönyt maitoon leivottua kananmunallista pullaa yli neljään vuoteen, uskallan väittää, että nämä pullat ovat parempia. Olen saanut pullistani vuosien varrella valtavasti kehuja ihmisiltä, jotka normaalisti käyttävät maitoa ja munaa leivonnassa. Munaton pulla on huomattavasti pehmeämpi kuin munallinen kaimansa.
Reseptin noudattamisen lisäksi herkullisten pullien takana on kolme ohjenuoraa, joita noudatan leipoessani:
1. Pullasta tulee sitä pehmeämpää, mitä vähemmän jauhoja tarvitaan.
2. Alusta taikina kunnolla, vaivaa noin 10 minuuttia.
3. Muista kohottaa pullat pellillä vielä ennen kuin ne menevät uuniin.
5dl mantelimaitoa
1 hiiva (50g)
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3-4tl kardemummaa
1tl suolaa
200g maidotonta margariinia (jos käytät ruokavaliossasi maitotuotteita, voit korvata tämän voilla)
11-13dl vehnäjauhoja
voiteluun:
mantelimaitoa
sokeria
Sulata margariini mikrossa. Lämmitä mantelimaito kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on täysin liuennut, sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja suola. Sekoita joukkoon noin 8dl jauhoja desilitra kerrallaan. Jatka vaivaamista käsin. Lisää jauhoja niin, että olet lisännyt yhteensä 10dl. Sekoita joukkoon sulatettu margariini ja sen jälkeen loput jauhoista. Laita jauhoja mieluummin liian vähän ja lisää niitä tarvittaessa alustamisen aikana. Pullasta tulee sitä pehmeämpää, mitä vähemmän jauhoja olet käyttänyt. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa hyvin reunoista, yleensä noin 10 minuuttia. Vaikka taikina tuntuisi ensin tarvitsevan lisää jauhoja, tuntuma voi muuttua alustamisen aikana. Muista, että lisäät taikinaan jauhoja vielä leipomisenkin aikana.
Kohota pullataikinaa kulhossa liinan alla vedottomassa paikassa noin 45 minuuttia. Tämän jälkeen voit leipoa taikinasta esimerkiksi korvapuusteja tai voisilmäpullia. Muista kohottaa pullia pellillä liinan alla vielä ennen voitelua 20 minuuttia. Voitele pullat mantelimaito-sokeri -seoksella.
Paista pullia uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Tässä vielä kertaus korvapuustien ohjeeseen, mikäli se on päässyt unohtumaan:
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli ensimmäinen osa isoksi levyksi jauhotetulla pöydällä. Levitä levyn päälle pehmeää margariinia, sokeri-vaniljasokeriseosta ja kanelia (määrissä ei kannata pihistellä). Rullaa taikina pötköksi ja leikkaa siitä paloja (itse leikkaan palat kolmioiksi). Nosta palat pellille kohoamaan. Kohoamisen jälkeen voitele pullat ja ripottele pinnalle raesokeria. Leivo toinen osa taikinasta samalla tavalla.
Lähetä kommentti