Vinkkejä lapsen videopuheluihin ystävien ja sukulaisten kanssa

Yli neljä viikkoa olemme lasten kanssa vältelleet kaikkia kontakteja. Olemme olleet vain kotona, metsässä ja kävelyillä. Mies käy normaalisti töissä ja tarpeen tullen koukkaa kotimatkalla kaupan kautta, mutta muuten meillä elellään täysin omissa oloissamme, kuten monessa muussakin perheessä tällä hetkellä. Toistaiseksi elo on sujunut mukavasti, vaikka läheisiä alkaa olla jo suuri ikävä. Myös 4-vuotias kaipaa ystäviään ja sukulaisiamme. 

Muutama viikko sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa videopuhelua lapsen ystävän kanssa. Emme osanneet odottaa, kuinka hyvät leikit lapset saavatkaan videon välityksellä aikaiseksi. Tämän jälkeen olemme soittaneet videopuheluita muutaman ystävän sekä mummin ja ukin kanssa. Haluan nyt jakaa teille tähän mennessä hyväksi havaitut vinkit, mitä videopuhelun välityksellä voi yhdessä puuhailla.

Miten videopuhelu soitetaan?

Videopuhelun voi soittaa esimerkiksi Watsappin, Messengerin, Skypen tai Google Hangoutsin kautta. Applen laitteelta toiselle Applen laitteelle videopuhelun voi soittaa Facetimella. Google Hangouts videopuheluun on mahdollista kutsua useampia henkilöitä samaan puheluun. Me olemme kokeilleet soittamista Watsappin, Skypen, Google Hangoutsin, Messengerin ja Facetimen kautta. Toimivimmaksi olemme kokeneet Skypen, Messengerin ja Facetimen. Google Hangoutsin kautta kuva on useammalla kokeilukerrallamme pätkinyt. Watsappin videopuhelu on toiminut moitteetta, mutta jos videopuhelun avulla on tarkoitus leikkiä tai pelata, suosittelen ehdottomasti soittamaan videopuhelun tietokoneella tai ipadilla, jolloin kaverin näkee isommalta ruudulta. 

Mitä kaikkea videopuhelun välityksellä voi puuhailla yhdessä?

Meidän 4-vuotias on saanut jo useamman kerran leikit kaverin kanssa itse alkuun (toisaalta muutaman kerran leikit eivät ole ottaneet tulta alleen). Lapset ovat kumpikin tahoillaan ottaneet samanlaisia leluja ruudun eteen. Tietokone asetetaan tarpeeksi kauas leikeistä, jotta ruudulla näkyy niin lattialla olevat lelut kuin siinä istuva lapsikin. 4-vuotiaamme on leikkinyt ystäviensä kanssa videopuhelun välityksellä Ryhmä Haulla, Legoilla ja pikkuautoilla. 


Entä jos leikit eivät lähdekään sujumaan tai kyseessä on pienemmät lapset? Aikuisen kannattaa toki alkuun ohjata leikkiä leluillakin, mutta videopuhelun avulla yhteydenpitoon voi tutustua myös esimerkiksi seuraavien leikkien kautta:

Tehtävien suorittaminen yhdessä. Tehtävänä voi olla esimerkiksi hakea jotain keltaista. Molemmat lapset käyvät omissa kodeissaan hakemassa jotakin keltaista ja sitten molemmat esittelevät kaverille, mitä keltaista löysivät. Tämän jälkeen aikuinen antaa seuraavan tehtävän. Kun leikin idea on tuttu, lapset voivat myös antaa tehtäviä toisilleen. Eräällä kerralla me otimme leikkiin mukaan nopat. Molemmat lapset heittivät tahoillaan noppaa ja noppa määräsi, kuinka monta kertaa kukin tehtävä tulee suorittaa. Seuraavan tehtävän kohdalla noppaa heitettiin uudelleen.

Videopuhelun välityksellä voi leikkiä yhdessä myös laululeikkejä tai vaikkapa kivi-sakset-paperi -leikkiä. Myös Kim-leikki onnistuu videopuhelun välityksellä (eli vaikkapa kuudesta tavarasta otetaan yksi pois ja toisen pitää arvata, mikä tavara otettiin pois). Yhdessä voi myös rakentaa Legoilla tai piirrellä. Isovanhemmat tai kummit voivat lukea lapselle kirjoja tai kertoa tarinoita. Meidän 4-vuotias on nauttinut mummin kanssa vuorovaikutteisista satuhetkistä, joissa hän on saanut vaikuttaa tarinan kulkuun, jota mummi kertoo. 

Videopuhelun avulla voi myös pelata lautapelejä. Kannattaa valita alkuun jokin helppo peli, jossa edetään pelilaudalla noppaa heittämällä. Meidän esikoinen on pelannut mummin ja ukin kanssa tikapuupeliä, jossa edetään pelilaudalla ylöspäin ja tikapuiden kohdalla voi pudota alaspäin tai päästä nousemaan yhä korkeammalle. Mikäli kotoa ei löydy sopivaa peliä, tällaisen pelin voi myös itse piirtää paperille. Pelaaminen omatekoisella pelillä on entistä hauskempaa! Pelatessa pelilauta asetetaan niin, että se näkyy kameran kautta myös toiselle pelaajalle. Molemmilla pelaajilla on omat nopat ja se, jolla on pelilauta, liikuttaa molempien nappuloita. Isompien lasten kanssa voisi kokeilla korttipeliä tai jotakin haastavampaa lautapeliä.


Virtuaalinen halaus ja mukavia videopuheluhetkiä!

Lähetä kommentti

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Tervetuloa Leikillistä-blogiin

Täältä löydät monenlaisia ideoita ja inspiraatiota leikkeihin, taiteiluun ja muuhun puuhailuun lasten kanssa. Ylävalikosta voit etsiä sopivia puuhia teeman mukaan. Iloisia leikkihetkiä! Pirita
© Leikillistä