Perhosaskartelu on yksinkertainen ja helppo, mutta samalla mielenkiintoinen ja näyttävä askartelu kevääseen ja kesään. Talouspaperin värjääminen on hauskaa puuhaa ja onnistuu jo melko pienenkin lapsen kanssa.
Perhosia varten tarvitset:
talouspaperia
elintarvikeväriä tai vesiliukoisia tusseja tai vesivärit
vettä
piipunrassia
Ensimmäisenä värjätään talouspaperi. Sen voi tehdä joko elintarvikevärillä, vesiliukoisilla tusseilla tai vesiväreillä. Me kokeilimme elintarvikeväriä ja tusseja.
Talouspaperin värjääminen elintarvikeväreillä
Laita kuppiin muutama tippa elintarvikeväriä ja vettä. Älä laita vettä liikaa, muuten väri jää kovin haaleaksi. Tiputtele värivettä paperiin siveltimellä. Veden leviämistä paperilla on mielenkiintoista seurata. Värjää paperi kauttaaltaan.
Värin töpöttely siveltimellä onnistui valvotusti myös 1-vuotiaalta esimerkin avulla. Tosin hetken kuluttua hän totesi töpöttelyn olevan liian hidasta ja kaatoi kaksi mukillista värivettä paperinsa päälle. Kuivuminen (ja siivoaminen) kesti kauemmin kuin muissa papereissa, mutta hänenkin paperistaan tuli hieno.
Värin töpöttely siveltimellä onnistui valvotusti myös 1-vuotiaalta esimerkin avulla. Tosin hetken kuluttua hän totesi töpöttelyn olevan liian hidasta ja kaatoi kaksi mukillista värivettä paperinsa päälle. Kuivuminen (ja siivoaminen) kesti kauemmin kuin muissa papereissa, mutta hänenkin paperistaan tuli hieno.
Väritä talouspaperia vesiliukoisilla tusseilla. Koko paperia ei tarvitse värittää, vaan riittää, että paperiin tekee viivoja tai pieniä väritettyjä alueita. Kun paperi on väritetty, maalaa se märäksi siveltimellä ja vedellä. Jos et tiedä, ovatko tussit vesiliukoisia, kokeile, voiko tussin jäljen pyyhkiä vedellä pois.
4-vuotiaame piti erityisesti tästä tekniikasta. Hän piti sekä paperiin piirtämisestä että värien leviämisestä veden avulla. Taaperon kanssa emme kokeilleet tätä tekniikkaa, mutta siveltimellä maalaaminen voisi sopia myös hänelle.
Tusseilla värjättyyn paperiin tuli paljon kirkkaammat värit kuin elintarvikevärillä ja vedellä värjättyyn. Elintarvikeväristäkin saa toki kirkkaamman, mitä useamman tipan väriä laittaa.
Perhonen
Kun paperi on kuivunut, tehdään perhonen. Leikkaa piipunrassi puoliksi. Kääri talouspaperi keskeltä nipuksi sormiesi väliin. Pyöritä piipunrassi talouspaperin ympärille. Jätä päät ylös ja kiepauta ne ristiin keskenään. Piipunrassin päistä syntyy perhoselle tuntosarvet.
Seuraa Leikillistä Instagramissa @leikillista sekä Facebookissa Leikkinurkka. Blogin etusivun kautta pääset tutkimaan muita puuhaideoitamme.
Lähetä kommentti