Suunnistuksen ei tarvitse aina tarkoittaa sitä perinteisimmin tunnettua muotoa, jossa suunnistaja etsii karttaan merkittyjä rasteja maastosta. Suunnistaa voi vaikka omassa olohuoneessa suorittaen erilaisia tehtäviä ja kehittäen samalla hahmotus- ja päättelykykyä. Sisäsuunnistus on siis hyödyllistä, mutta samalla myös hauskaa. Suunnistuksen voi valmistella lapselle valmiiksi ja antaa lapsen suunnistaa vaikkapa samalla, kun itse laittaa ruokaa.
Kokosin yhteen kuusi erilaista hauskaa suunnistusleikkiä sekä erilaisia ideoita, mitä rasteilta voi löytyä.
Osa leikeistä soveltuu jo taaperolle, mutta monesta innostuu vielä kouluikäinenkin. Postauksen lopusta löydät vinkkejä, miten karttaan tutustuminen lapsen kanssa kannattaa aloittaa sekä muita huomioitavia seikkoja.Mitä mielenkiintoista rasteille voi laittaa?
Aloitetaan siitä, mitä kaikkea lapsi voi löytää rastilta. Tässä muutamia erilaisia ideoita:
Tehtävät
Rasteille voi laittaa esimerkiksi kynä-paperitehtäviä. Siellä voi olla värityskuvia tai pieniä labyrintteja. Tällaiset tehtävät toimivat erityisen hyvin silloin, kun vanhempi tekee vaikkapa etätöitä samalla. Lapsi jaksaa usein innostua tekemään rauhallisia tehtäviä, kun saa välillä liikkua etsimään uusia tehtäviä rasteilta.
Tarrat
Mukava ja helppo yllätys rastilla ovat tarrat. Minä olen leikannut lapsen tarra-arkista tarroja irtonaiseksi (kuten lääkärissä) ja lapsi liimaa tarrat tarravihkoonsa, kun löytää tarran rastilta.
Välipala
Yksi hauskimmista keksimistäni suunnistuksista on välipalasuunnistus, jossa rasteille laitetaan lapselle välipalaa. Yhdellä rastilla voi olla vaikkapa viinirypäleitä, yhdellä pähkinöitä, yhdellä pillimehun ja yhdellä banaani. Eväät kerätään pöytään ja kun lapsi on suorittanut kaikki rastit, on välipalan aika.
Yksi hauskimmista keksimistäni suunnistuksista on välipalasuunnistus, jossa rasteille laitetaan lapselle välipalaa. Yhdellä rastilla voi olla vaikkapa viinirypäleitä, yhdellä pähkinöitä, yhdellä pillimehun ja yhdellä banaani. Eväät kerätään pöytään ja kun lapsi on suorittanut kaikki rastit, on välipalan aika.
Bingokuvat
Lapsella voi olla bingoalusta, jossa on kuvia (tai numeroita tai kirjaimia tai vaikkapa laskuja). Rasteilla on vastaavat kuvat ja lapsen tulee aina ympyröidä rastilta löytämänsä kuva omasta bingoalustastaan. Bingo sopii erityisen hyvin muistisuunnistukseen (ohjeet alempana). Jos perheessä on eri-ikäisiä lapsia, voi bingon toteuttaa vaikkapa numeroilla niin, että jokainen saa oman tasoistaan haastetta. Rasteilta lyötyy numeroita, jotka toimivat kaikille lapsille, mutta jokaisella on oma kehitysvaiheeseensa sopiva bingoruudukko. Yhden ruudukossa voi olla samat numerot, jotka hänen pitää rastilta löytää, yhden ruudukossa voi olla lukumäärä piirrettynä esimerkiksi palloilla ja hänen tulee löytää lukumäärää vastaava numero. Yhden bingoruudukossa voi olla vaikkapa jakolaskuja, joiden vastaus hänen tulee löytää rastilta.
Palapelinpalat
Lapsi voi löytää rasteilta palapelinpaloja, joista hänen pitää lopuksi koota palapeli. Lisää palapeli-ideoita löydät tästä postauksesta.
Laskuja/lukemista/piirtämistä
Rastilta voi löytyä lapsen kehitystasoon sopivia laskuja, joiden vastaus lapsen pitää kirjoittaa ylös. Rastilta voi myös löytyä kirjain, tavu tai sana, joka lapsen pitää kirjoittaa tai jokin helppo piirros, jollainen hänen pitää tehdä myös omaan vastauslappuunsa.
LelujaRasteille voi laittaa vaikkapa lapsen pehmoleluja tai pikkuautoja, jotka hänen pitää kerätä.
Miten eri tavoin sisällä voi suunnistaa?
Sisätiloissa toimii toki myös perinteinen tapa suunnistaa, eli karttaan piirretyt rastit, joita lapsi hakee. Me olemme suunnistaneet myös monella muulla tavalla. Osa seuraavista vinkeistä on haastavampia ja osa helpompia. Jos jokin ei toimi sinun lapsellasi, kannattaa kokeilla toista tapaa.
Valokuvasuunnistus
Tässä suunnistuksessa käytössä ei ole lainkaan karttaan, vaan lapsi estii rasteja valokuvien avulla. Aikuinen ottaa valokuvan paikasta, jossa rasti on ja lapsi yrittää valokuvan avulla löytää rastin. Valokuvat ovat sitä vaikeampia, mitä vähemmän kyseistä paikkaa kuvassa näkyy. Valokuvasuunnistus sopii erityisesti pienimmille suunnistajille.
Reittisuunnistus
Karttaan piirretään reitti, jota pitkin lapsen pitää kulkea. Lapsen pitää olla tarkkaavainen ja etsiä rasteja koko reitin ajan. Kun hän löytää rastin, lapsen pitää itse piirtää rastin merkki karttaan. Luultavasti lapsi ei löydä kaikkia rasteja ensimmäisellä kierroksella, joten hänen täytyy kulkea reitti moneen kertaan.
Aarteenpiilotus
Lapsi itse piilottaa aarteen jonnekin (reitin varrelle) ja hänen pitää merkitä piilopaikka karttaan. Jos perheessä on useampia lapsia, lapset voivat etsiä toistensa piilottamat aarteet kartan avulla.
Muistisuunnistus
Lapsi saa hetken aikaa katsoa karttaa, johon on piirretty rastien paikat. Tämän jälkeen kartta laitetaan pois ja lapsen pitää etsiä mahdollisimman monta rastia muistin perusteella. Tähän leikkiin sopii hyvin bingopohja, josta, lapsen pitää ympyröidä rasteilta löytämänsä kuvat/numerot. Muistiko lapsi niin monta kuvaa, että sai bingon?
Ratasuunnistus
Rakentakaa (temppu)rata, jota pitkin lapsen pitää kulkea. Radan varrelta lapsi löytää rasteja. Jokaisella kierroksella lapsi saa poimia vain yhden rastin. Tehtävää voi muokata myös niin, että lapsen pitää poimia rastit numerojärjestyksessä. Luultavasti tiedossa on vauhdikasta menoa, kun lapsi hakee kaikki rastit.
Oman kartan piirtäminen
Isompi lapsi voi harjoitella karttakuvan hahmottamista piirtämällä itse kartan vaikkapa omasta huoneestaan.
Miten aloittaa karttaan tutustuminen lapsen kanssa?
Kerro lapselle, että kartta on ylhäältä päin kuvattu kuva kohteesta. Lapsen kanssa voi miettiä, miltä tutut esineet näyttävät ylhäältä päin kuvattuna. Miltä näyttää vaikkapa olohuoneen pyöreä pöytä ylhäältä päin katsottuna? Nosta lasta ja anna hänen tarkastella, miltä pöytä näyttää.
Oman kodin pohjapiirustukseen voi tutustua kävelemällä ympäri kotia kartta kädessä. Johdata lapsi vaikkapa keittiöön ja pyydä häntä näyttämään kartasta, missä ollaan. Voit myös piirtää karttaan reitin, jota pitkin lapsen pitää johdattaa teidät.
Opeta lasta alusta alkaen pitämään karttaan oikeinpäin kädessään. Karttaa luetaan siis aina niin päin, miten lapsi itse seisoo. Jos televisio on lapsen edessä, myös kartan pitää olla niin, että telkkari on edessäpäin. Kun lapsi kääntyy ja tv jää vasemmalla puolelle, käännetään myös kartta niin, että telkkari on vasemmalla.
Oman kodin pohjapiirustuksen melko pienikin lapsi oppii usein nopeasti hahmottamaan (vaikka alkuun kartta tuntuisikin vaikealta ymmärtää). Kartanlukua voi kuitenkin helpottaa niin, että ottaa suunnistukseen vain yhden tai kaksi huonetta kodista ja piirtää ainoastaan ne karttaan.
Vinkkejä ja huomioitavaa
Samaa karttaa voi käyttää moneen kertaan, kun kartan piirtää paperille ja laittaa paperin muovitaskun sisään. Rastit ja reitin voi piirtää muovitaskun päälle pyyhittävällä tussilla (esimerkiksi Oppi ja Ilo -pakettien mukana tulevalla tussilla), jolloin ne saa helposti pyyhittyä paperilla pois.
Oikeassa suunnistuksessa rastin merkki kartassa on ympyrä. Ympyrän sisällä on se paikka, josta rasti löytyy. Jos rasti on vaikkapa tietyssä reunassa pöytää, ympyröidään karttaan piirretystä pöydästä se kulma, josta rasti löytyy. Kannattaa käyttää oikeaa tapaa rastin merkintään heti alusta alkaen, niin lapsi tunnistaa rastin merkin koulusuunnistuksessakin.
Oikeassa suunnistuksessa rastit eivät ole piilossa, vaan ne näkyvät aina. Jos sisätila on kovin pieni, voisin itse myös piilottaa rasteja, niin että lapsen pitää osata lukea karttaa ja etsiä rastia oikeasta paikasta. Kannattaa kuitenkin aina kertoa lapselle, onko rasti näkyvillä vai piilossa.
Mukavia suunnistushetkiä!
Seuraa Leikillistä Instagramissa ja Facebookissa. Instagramin stooreihin lisään (muiden ideoiden ohella) viikon ajan videoita suunnistuksistamme kotona 4-vuotiaan kanssa.
Blogin etusivun kautta pääset tutkimaan muita puuhaideoitamme.
Lähetä kommentti