Jo vauvat ja taaperot nauttivat taiteilusta, mutta pienten kohdalla tulee mietittyä tarkemmin, millaisia välineitä heidän käyttöönsä antaa. On harmi, jos taidehetki jää toteuttamatta sen vuoksi, ettei ole varma käytettävien värien myrkyttömyydestä tai hetki kuluu vahtien, ettei lapsi laita mitään suuhunsa.
Turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi vauvan ja pienen taaperon värit kannattaakin valmistaa syötävistä raaka-aineista.
Minä tein 1-vuotiaallemme sormivärit kaurajogurtista. Kaurajogurtti on maidotonta, joten vauva voi syödä maustamatonta kaurajogurttia heti, kun hän syö kauraa. Maustamattomassa versiossa ei ole myöskään sokeria.
Kaurajogurttia voi värjätä eri tavoin. Minä lorautin jogurtin sekaan pienen määrän elintarvikeväriä, jota meiltä löytyi kaapista. Joukkoon voi sekoittaa myös esimerkiksi vadelmia tai mustikoita tuomaan väriä.
Mitä 1-vuotias sitten tykkäsi sormiväreistä?
Hän rakasti niitä! Aluksi koskeminen kylmään sormiväriin oli jännittävää ja lapsen ilme näkemisen arvoinen. Hetken päästä hän uskalsi jo kokeilla, miltä sormiväri tuntuu varpaassa ja jalassa. Minusta ja isoveljestä mallia ottaen väriä päätyi lopulta myös paperiin. Ja kuinka hauskaa sen läpsyttely paperilla olikaan! Se, että sormiväri oli kylmää, toi oman kivan aistilisän taiteiluun.
Meillä oli taaperon lisäksi taiteilemassa myös isoveli 4v, joka oli innoissaan syötävistä väreistä. En kertonut hänelle, mistä värit oli tehty ja mua hieman huvitti, kun hän kehui värien maistuvan hyvältä, vaikka ei tuosta maustamattomasta kaurajogurtista normaalisti tykkää. Houkuttelevat värit muuttavat siis maunkin paremmaksi.
Me olemme maalanneet syötävillä sormiväreillä myös alumiinifolion päällä (ensimmäinen kuva), josta molemmat lapset nauttivat. Olemme levittäneet väriä myös siveltimillä ja tehneet väreillä painantaa. Säilytän värejä jääkaapissa, jolloin ne pysyvät käyttökelpoisina muutaman päivän.
Jos puuhavinkit kiinnostavat, tule seuraamaan meitä myös Instagramiin, jossa jaan lähes päivittäin stoorissa erilaisia puuhavinkkejä. Blogin etusivun kautta pääset tutustumaan muihin blogissa julkaistuihin puuhaideoihin.
Lähetä kommentti