Osalle vanhemmista lapsen itsenäinen leikki on itsestäänselvyys ja joillekin se on hetki, jolloin ei uskalla hengittääkään, jottei lapsen leikkihetki vain katkea. Me kuuluimme esikoisemme kanssa jälkimmäiseen ryhmään, kunnes harjoittelun avulla itsenäiset leikkihetket kasvoivat viidestä minuutista muutamaan tuntiin.
Taikatemppuja itsenäisen leikin lisäämiseen minulla ei valitettavasti ole tarjota, mutta itsenäistä leikkiä voi ja kannattaa harjoitella eri tavoin. Tässä postauksessa jaan meillä hyväksi havaittuja vinkkejä leikki-ikäisen lapsen itsenäisiin puuhailu- ja leikkihetkiin. Ennen kuin jatkat lukemista, kannattaa lukea aiempi kirjoitukseni itsenäisestä leikistä. Siinä kerron yleisiä vinkkejä itsenäisen leikin harjoitteluun sekä puuhaehdotuksia taaperoille.
Taikatemppuja itsenäisen leikin lisäämiseen minulla ei valitettavasti ole tarjota, mutta itsenäistä leikkiä voi ja kannattaa harjoitella eri tavoin. Tässä postauksessa jaan meillä hyväksi havaittuja vinkkejä leikki-ikäisen lapsen itsenäisiin puuhailu- ja leikkihetkiin. Ennen kuin jatkat lukemista, kannattaa lukea aiempi kirjoitukseni itsenäisestä leikistä. Siinä kerron yleisiä vinkkejä itsenäisen leikin harjoitteluun sekä puuhaehdotuksia taaperoille.
Itsenäistä leikkiä voi harjoitella.
Me aloitimme harjoittelun pienillä itsenäisillä tehtävillä esikoisen ollessa 2-vuotias. Valmiiden tehtävien avulla lapsi oppii toimimaan itsekseen ja myöhemmin taitoa voi siirtää (tai se voi siirtyä automaattisesti) itsenäiseen leikkiin.
Tällä hetkellä itsenäinen leikki on meillä kausittaista. Välillä lapsi voi uppoutua koko päiväksi omiin leikkeihinsä ja välillä kuluu useampi päivä, jolloin lapsi kaipaa jatkuvasti aikuisen läsnäoloa. Edelleen tarjoan 4-vuotiaalle viikoittain valmiiksi mietittyjä itsenäisiä tehtäviä omaksi ja lapsen iloksi, mutta myös vahvistamaan itsenäistä puuhailua.
Tässä postauksessa jaan itsenäistä puuhailua vahvistavia tehtäviä sekä ideoita itsenäisiin leikkeihin.
![]() |
Maalarinteipistä voi rakentaa vaikkapa autoradan, joka houkuttelee leikkimään. |
Arjen vinkkejä itsenäisen leikin tukemiseen
Meillä lapset hakeutuvat usein itsenäisesti touhuilemaan, kun asettelen lelut tai tehtävät houkuttelevasti esille. Saatan illalla laittaa esimerkiksi parkkihallin ja autot valmiiksi lattialle asetellen muutaman auton parkkiin ja muutaman lattialle jonoon. Kun lapset havaitsevat lelut aamulla, he ryhtyvät kuin huomaamattaan tutkimaan niitä ja leikkimään.
4-vuotiaalle minulla on tapana laittaa myös pöytäpuuhia esille. Laitan pöydälle yleensä kolme erilaista tekemistä, jotka asettelen houkuttelevasti. En mainitse puuhista lapselle, enkä kehota häntä tekemään niitä. Usein lapsen huomatessa puuhat, hän alkaa automaattisesti puuhailemaan niiden parissa. Seuraavalle kerralle vaihdan yleensä yhden puuhista uuteen. Pöytäpuuhina kannattaa käyttää kotoa löytyviä valmiita tehtäväkirjoja, värityskirjoja, muovailuvahaa, palapelejä, rakentelua, tarroja tms. Päivän puuhat kannattaa valita niin, että ne ovat monipuolisia, eivätkä kaikki ole esimerkiksi kynä-paperitehtäviä. Tällöin lapsi voi valita tehtävien väliltä sen, joka häntä sillä hetkellä kiinnostaa eniten.
Olen kuullut useasti puhuttavan tavasta, jolloin joka päivä samaan kellonaikaan on itsenäisen leikin aika. Meillä ei ole kokemusta tästä, mutta usein säännölliset rutiinit toimivat lapsilla hyvin. Alku saattaa olla haastavaa ja suosittelen tuomaan lapselle leikin valmiiksi tarjolle esimerkiksi alta löytyvillä ideoilla.
Ideoita lapsen itsenäisiin puuhiin
Sisäsuunnistus on todella hauskaa puuhaa ja siinä lapsi saa harjoitella itsenäistä toimintaa. Suunnistus vaatii aikuiselta pienen panostuksen etukäteen, mutta lopputulos palkitsee ja suunnistuksesta riittää iloa pitkäksi aikaa. Voit laittaa rasteille esimerkiksi tarroja tai pieniä kynä-paperitehtäviä, joita lapsen pitää rastien etsimisen välissä tehdä. Täältä voit lukea paljon vinkkejä sisäsuunnistukseen ja siihen, mitä kaikkea lapsi voi löytää rasteilta.
Kirjain- ja numerotehtävät sopivat monen leikki-ikäisen itsenäiseksi puuhaksi, sillä usein kirjaimet ja numerot kiinnostavat leikki-ikäisiä. Paras tehtävä onkin sellainen, joka sopii lapsen kiinnostuksen kohteisiin ja haastaa lasta juuri sopivalla tavalla. Lapselle voi antaa esimerkiksi tarroja ja paperilapun, johon lapsen pitää liimata kullekin riville tietty määrä tarroja.
Puuhalaatikon kokosin aikanaan esikoisellemme, kun pikkuveli syntyi. Puuhalaatikkoon keräsin erilaisia itsenäisiä tehtäviä 3-vuotiaalle. Poimi puuhalaatikon ideoista teille parhaiten sopivat. Kaikki puuhalaatikon tehtävät löytyvät täältä.
Ideoita lapsen itsenäisiin leikkeihin
Hyvä tapa saada lapsi houkuteltua leikkiin, on ylempänä kuvattu tapa asetella lelut houkuttelevasti esille. Asettele esimerkiksi Ryhmä Hau -lelut olohuoneen lattialle odottamaan leikkiä. Jos lapsi ei tartu leikkiin itse, ole mukana aloittamassa leikkiä ja siirry sivummalle, kun leikki käynnistyy.
Pienoismaailmojen rakentelusta ja niillä leikkimisestä lapsi innostuu varmasti. Tutut lelut kiinnostavat uudella tavalla, kun niille rakentaa aivan oman elinympäristön, jossa leikkiä. Me olemme rakentaneet mm. Ryhmä Hau -leikkimaailman, dinosaurusmaailman, metsämaailman ja erilaisia vesileikkimaailmoja. Katso kuvia ja vinkkejä erilaisiin pienoismaailmoihin täältä.
Aistileikit
Aistileikkeihin lapset usein uppoutuvat niin kokonaisvaltaisesti, etteivät kaipaa aikuista vierelleen. Aistileikit ovatkin kaikenikäisille erinomainen tapa harjoitella itsenäistä leikkiä. Aistileikit ovat usein sotkuisia, mutta sotku on ehdottomasti leikin arvoista.
Vesileikit ovat helposti järjestettävissä niin parvekkeelle, pihalle kuin kylpyhuoneeseenkin. Oman kokemukseni mukaan aina kun leikissä on mukana vettä, se houkuttaa lasta ja itsenäinen leikki sujuu melkein kuin itsestään. Vesileikkejä varten tarvitset vain muutamia astioita, joissa on vettä ja mahdollisesti elintarvikevärejä. Lue viisi hauskaa ja helppoa vesileikki-ideaa täältä.
Sisähiekkalaatikko oli meillä suurempi menestys kuin osasin odottaa. Toin hiekkalaatikolta hiekkaa sisälle isoon muoviastiaan (myös esimerkiksi amme käy). Olin ajatellut, että rakennamme yhdessä hiekkalaatikkoon työmaaleikin, mutta ennen kuin ehdin esitellä ideaani lapselle, hänellä oli jo omat auto- ja motocross -leikit meneillään. Autoleikit sisähiekkalaatikolla jaksoivat viihdyttää lasta viikon ajan ja seuraavalla viikolla teimme hiekkalaatikkoon vielä eläinleikit tuomalla mukaan vettä sekä luonnonmateriaaleja.
Perunajauholima tarjoaa aistikokemusten lisäksi myös oppimiskokemuksia lapsen tutkiessa liman muutosta kiinteän ja nestemäisen välillä. Lapsi viihtyy luultavasti hyvin limaa tunnustellen, mutta liman joukkoon voi myös esimerkiksi piilottaa pikkuleluja tai ajaa liman seassa pikkuautoilla. Perunajauholimasta voit lukea lisää täältä.
Lisää ideoita lasten itsenäiseen puuhailuun sekä lasten kanssa yhdessä puuhailuun löydät uudesta Facebook-ryhmästä Leikillistä - Leikki- ja puuhaideoita lapsille. Tule myös seuraamaan Leikillistä Instagramissa. Instagramiin lisään lähes päivittäin puuhiamme lasten kanssa.
Blogin etusivulle pääset tästä.
Lähetä kommentti