Jauhoista ja öljystä valmistettava taikahiekka tarjoaa monia leikkimahdollisuuksia. Itse tehty taikahiekka on pehmeää ja tuntuu käsissä ihanalta. Kuten muutkin aistileikit, taikahiekka yleensä rauhoittaa lapsia ja he uppoutuvat leikkeihin pitkäksi aikaa. Mielestäni taikahiekka kannattaa valmistaa erilaisilla mittasuhteilla erilaisia leikkejä varten.
Voit lukea ohjeet taikahiekan valmistukseen täältä.
Taikahiekan värjääminen
Taikahiekan värjääminen on mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa. Taikahiekan vaalea väri sopii erinomaisesti värjäämiseen. Me käytimme elintarvikeväristä ja vedestä valmistettua väriä, mutta voit kokeilla värjätä taikahiekkaa myös vesivärillä.
Väriä kannattaa ehdottomasti tiputella pipetillä, sillä pipetin käyttäminen on lapsista erityisen kiinnostavaa, jonka lisäksi se kehittää hienomotoriikkaa. Lapsen täytyy keskittyä käyttämään juuri oikea määrä voimaa, saadakseen pipetistä yhden tipan nestettä kerrallaan. Meidän 4-vuotiaamme käyttää pipettiä jo melko näppärästi ja 1,5-vuotiaskin on kiinnostunut pipetin käytöstä.
Jos värjätään taikahiekasta muovailtuja kakkuja, kakut voi lopuksi koristella strösseleillä. Me käytimme ennen oikeita strösseleitä, mutta nykyään strösselin virkaa toimittavat jäätelöleikkiä varten värjätyt riisit.
Taikahiekkataika
Tässä leikissä taikahiekka on ihan oikeaa taikaa 4-vuotiaamme mielestä. Taika syntyy soodan ja etikan synnyttämästä hiilidioksidista, joka saa taikahiekan pinnan pullistumaan ja kuplimaan. Tekniikalla syntyy kaunis kuvio taikahiekan pintaan ja värit sekoittuvat toisiinsa. Postauksen ensimmäinen kuva on toteutettu tällä tekniikalla.
Tee taikahiekkataikina muuten normaalisti, mutta lisää taikinaan ruokasoodaa. Minä laitoin kaksi ruokalusikallista soodaa neljään desilitraan jauhoja. Muutkin mittasuhteet voivat toimia oikein hyvin. Lorauta hieman etikkaa taikahiekan värjäysveden joukkoon. Värjää taikahiekka pipetillä, kuten ylemmässä ohjeessa.
Autoleikit taikahiekassa
Taikahiekassa saa aikaan erinomaiset autoleikit. Kun hiekan koostumus on oikea, siitä voi rakentaa erilaisia autoratoja ja autojen renkaan jäljet painuvat hienosti hiekkaan. (Ohjeet taikahiekan erilaisiin koostumuksiin löydät jutun alkuosassa olevan linkin takaa.)
Meillä erityisen suosittu taikahiekkaleikki on työmaaleikki. Työmaaleikkiin tarvitaan muutama kuorma-auto, kaivinkone tai traktori. Leikkiin voi lisätä myös esimerkiksi pieniä kiviä, jolloin siitä tulee entistäkin mielenkiintoisempi.
Keittiöleikit
Taikahiekka sopii erinomaisesti keittiöleikkeihin. Hiekasta voi muovailla vaikkapa lihapullia tai painaa muottien avulla erilaisia muotoja. Me olemme leiponeet kakkuja, viettäneet synttärijuhlia ja keittäneet leikkikeittiössä taikahiekasta pyöriteltyjä perunoita. Muovailuvahamuoteilla painettujen eläimien värjääminen on seuraavaksi kokeilulistallamme.
Lähetä kommentti