Kokeilimme lasten kanssa uuttavuotta varten taikoja, jotka hurmasivat meidät kaikki. "Lisää, lisää!" lapset pyysivät, eivätkä olisi millään malttaneet lopettaa taikojen tekemistä. Kimaltelevat taiat sopivat erinomaisesti uudenvuoden puuhaksi vaikka koko perheelle.
Taika syntyy etikasta, ruokasoodasta ja kimalteista. Emäksinen ruokasooda ja hapan etikka muodostavat yhdessä hiilidioksidia, joka saa aikaa kaasumaisen purkauksen. Kun joukkoon lisätään kimalteita, on näky taianomainen. Kuplinta ja sihinä kruunaavat elämyksen ja lasten ihastus on taattu. Tätä kannattaa ehdottomasti itse kokeilla, sillä taian upeus ei välity kuvien kautta.
Näin teet kimaltelevan uudenvuoden taian:
Tarvitset
etikkaa
ruokasoodaa
kilmalteita
vettä
matalareunaisen astian / lautasen
lasin
pipetin tai lusikan
1. Laita astiaan kimalteita sekä 1-3 teelusikallista ruokasoodaa.
Minä käytin astiana vanhoja jogurttipurkkien muovikansia. Vastaavia (värittömiä) kansia on nykyisin mm. joissakin kermaviilipurkeissa.
2. Sekoita lasissa puolet kuumaa vettä ja puolet etikkaa.
3. Anna lapsen pudotella etikkavettä ruokasoodan päälle pipetillä tai varovasti lusikan avulla.
Me kokeilimme tehdä taian niin, että kimalteet olivat ruokasoodan alla piilossa ja paljastuivat lapselle yllätyksenä vasta hänen pudottaessaan etikkavettä ruokasoodan päälle. Teimme taian myös niin, että kimalteet olivat valmiiksi ruokasoodan päällä näkyvissä. Lopputuloksen kannalta molemmat tavat toimivat yhtä hyvin, mutta molemmista löytyy myös omat hyvät puolensa: Kimalteiden ollessa piilossa ruokasoodan alla, on niiden ilmestyminen pinnalle lapselle yllätys, joka ihastuttaa ja ihmetyttää. Kimalteiden ollessa valmiiksi näkyvissä, saa heti ensimmäisillä etikkavesitipoilla aikaan upeaa kimaltelevaa kuplintaa. Jos kimalteet ovat piilossa ruokasoodan alla, kestää niiden nouseminen pintaan hieman kauemmin ja näin ollen alkuun astiassa näkyy lähinnä vain valkoista kuplintaa. Usein tämä valkoinenkin kuplinta ihastuttaa lapsia, joten etenkin jos etikan ja ruokasoodan välistä reaktiota ei ole ihmetellyt aiemmin, kannattaa hileet piilottaa ruokasoodan alle.
Yllä olevassa kuvassa näkyvät astiat sen jälkeen, kun kaikki ruokasooda on kuplinut ja astiat ovat levänneet hetken aikaa paikallaan. Vasemman puoleisimmassa astiassa hileet olivat piilotettuna ruokasoodan alle ja kahdessa muussa astiassa hileet oli ripoteltu ruokasoodan pinnalle.
Taikojen jälkeen kimalleseoksen voi hyödyntää askarteluun. Me piirsimme liiduilla uudenvuoden ilotulituksia mustalle paperille ja maalasimme siveltimen avulla kimallevettä piirroksen päälle. Uskon kimalleseoksen säilyvän astiassa muuttumattomana seuraavaankin päivään, joten askartelun voi halutessaan toteuttaa vasta toisena päivänä.
Facebookissa tuli esiin tärkeä huomio, ettei kimalteita saa hävittää viemäriin. Ne ovat mikromuovia ja näin ollen vesistöille haitallisia. Muistathan siis hävittää kimalleseoksen roskikseen. Itse kippasin nesteet pussiin ja laitoin pussin roskiin.
Onnellista uutta vuotta!
Tervetuloa seuraamaan puuhaideoitamme myös Instagramiin sekä mukaan puuhaidearyhmään Facebookissa.
Lähetä kommentti